Åsa loukutettiin syksyllä 2021 kahden pentunsa kanssa ja vietiin Tolkkisten kissatalolle. Pennut lähtivät sittemmin maailmalle ja arka Åsa jäi yksin. Pientä edistystä alkoi tapahtua, mutta melko hitaasti.
Päätimmekin, että Åsa tulee luokseni sijaiskotiin ennen oman loppuelämän kodin etsintää. Ja näin reipastumismatka aloitettiin eräänä erittäin lumisena päivänä tammikuussa 2022. Siirtyminen koppaan tapahtui paniikkikakan saattelemana. Niin paljon pelotti ja jännitti.
Muutama päivä meni eri piiloissa. Tukin ahtaimpia niistä, mutta paikkoja löytyi lisää. Miten pieneen tilaan kissa voikaan mahtua. Syötin välillä jopa lusikasta ruokaa piiloon oikean ruokakipon pysyessä koskemattomana. Onneksi kelpasi. Laatikolla Åsa kävi kuitenkin öisin ja siitä tiesin, että kyllä tämä tästä.
Eräänä päivänä Åsa sitten ilmestyikin syömään ruokakipolle. Piilottelu vähenikin nopeasti ja nyt reilua kuukautta myöhemmin piilopaikat ovat taakse jäänyttä elämää. Nykyään turvapaikka löytyy tarvittaessa sohvan tai sängyn alta, eikä kumpikaan ole ahdas. Mikä edistys!
Olohuone tuli nopeasti tutuksi ja päätin avata oven eteisen puolelle. Ei mennyt aikaakaan, niin Åsa lähti ujostelematta tutkimusmatkalle makuuhuoneeseen asti. Siitä lähtien ovet ovat pysyneet auki ja Åsa liikkunut mielellään ympäri asuntoa.
Åsa seuraa tekemisiäni ja on mukana monessa. Haluaa olla lähellä, mutta kuitenkin itse määrittelemänsä välimatkan päässä. Syömme nykyään aamupalan samaan aikaan lähellä toisiamme. Åsa ei lähde karkuun, kun kävelen rauhallisesti ohi ja räpyttelemme usein hitaasti silmiämme puolin ja toisin. Åsa syö herkkutahnaa sormesta ja tulee huiskaleikin innoittamana melkein viereen. Kerran hän jopa hyppäsi sänkyyn ja katsoi suoraan silmiin. Ymmärsin nopeasti mistä oli kyse, eli aamupala oli myöhässä. Niin kotikissamainen tapahtuma :)
Åsa on todella leikkisä. Rakastaa pallon perässä juoksemista ja pieni majava on lempilelu. Välillä vieritämme palloa edestakaisin kun parhaatkin käsi- ja tassupalloilijat. Vielä en kuitenkaan pääsääntöisesti kelpaa kaveriksi muussa kun huiskaleikissä. Åsa leikkii siis edelleen mielellään itsekseen. Potta-asiat sujuvat mallikkaasti ja ruoka maistuu (kunhan on hyvää). Åsa on hieman nirso ruoan suhteen, mutta nirsoiluhan on tuttua kotikissojen keskuudessa, joten mielestäni se on vain hyvä merkki : )
Åsaan ei saa koskea, enkä ole kuullut hänen kehräävän reilun kuukaudenkaan jälkeen. Minulla on kuitenkin vahva usko siihen, että ajan kanssa Åsasta kuoriutuu hellä kehruukone. Ihmiskontakti on aiemmin selkeästi ollut minimaalista, eikä Åsa tiedä miten ihanalta rapsuttaminen ja ihmisen läheisyys voi tuntua.
Åsa on vielä myös erittäin arka muita ihmisiä kohtaan. Minuun hän on tottunut, mutta käyttää tuttuja turvapaikkojaan vieraiden tullessa kylään. Suurin myönnytys on ollut ystäväni 11 -vuotiaan tyttären läsnä ollessa. Åsa oli koko vierailun ajan pöydän (!) alla ja nuuhkaisi jopa tytön kättä. Näennäisesti pieni asia, mutta kuitenkin merkittävä. Tyttö rakastaa kissoja ja Åsa varmasti aisti tämän.
Työtä on siis vielä jäjellä ja kärsivällisyyttä tarvitaan edelleen. Reilussa kuukaudessa on kuitenkin tapahtunut mieletön muutos. Mitä ihania asioita tulevaisuus tuokaan tullessaan omassa loppuelämän kodissa!
Comments