Unna tuli Tolkkisten kissatalolle kesällä neljän pentunsa kanssa. Kaikki olivat arkoja, mutta pikkuhiljaa pennut kasvoivat ja tottuivat ihmiseen. Unna-emo ei kuitenkaan kesyyntynyt.
Kun viimeinenkin pentu muutti omaan kotiinsa lokakuussa, Unna lähti harjoittelemaan ihmisen kanssa asumista. Hänelle oli sijaiskodissa varattu oma huone tarvikkeineen. Huoneessa tukittiin mahdolliset piilopaikat, jotta hän viettäisi mahdollisimman paljon aikaa ihmisten seurassa.
Unna otti nopeasti uudenkarhean kiipeilypuun omakseen ja valitsi sen riippumaton turvapaikakseen. Hän makoilee työpöydän vieressä kiipeilypuussa päivät samalla kun sijaismamma tekee etätöitä.
Unna ei kuitenkaan ole vielä ihmisen käsiteltävä tapaus. Kättä pelätään ja sille sähistään ja joskus muristaan. Tarvittaessa näytetään kynttä. Unnaa harjattiin varovasti ensin hammasharjakepillä, kunnes siirryttiin vauvanharjakeppiin.
Vähitellen Unna on rohkaistunut liikkumaan huoneessaan ja vähän myös muualla asunnossa.
Öisin yksin ollessa kuritetaan leluhiiriä ja potkitaan palloja oikein perusteellisesti. Aluksi tullessaan Unna aka Neiti Nöppönen aka Suhinasussu lähinnä imitoi ihmisen seurassa suolapatsasta. Nyt hän uskaltaa jo vähän leikkiä, syödä ja käydä potalla ihmisen läsnä ollessa. Harjaillessa saattaa vähän silittää varovasti hanskakädellä ja käden voi hitaan varovasti laittaa pepun päälle.
Nameista Unna ei niin välitä, vaikka hyvä ruokahalu onkin, ainoastaan kissan herkkumaitoannokset ovat herkkua, jota latkitaan mielellään isosta lusikasta. Edistymistä on siis tapahtunut hitaasti, mutta varmasti.
Unna etsiikin kotia, joka ymmärtää hyvin aran kisun sielunelämää ja jaksaa kärsivällisesti edetä kissan tahtiin. Ehkä Unna voisi hyötyä kesystä kissakaveristakin.