Search

PAISTE: YKSI AISTI VÄHEMMÄN, SILTI TÄYDELLINEN 10/2020

Pieni Paiste-pentu syntyi keväällä 2019 kissatalolla sokealle emolle. Emo hoiti ja kasvatti pentunsa hyvin ja tunnollisesti - nuori emo myös leikki usein vilkkaiden pentujensa kanssa. Loppukesällä kaikki pennut ja emo muuttivat uusiin koteihin.


1-vuotis syntymäpäivänään Paiste kuitenkin palautui kissatalolle. Vilkas ja leikkisä pentu oli kasvanut vilkkaaksi ja leikkisäksi nuoreksi kissaksi. Kasvava kissanpentu tarvitsee paljon aktivointia, ja meno on välillä hurjaa. Lisäksi pennun elämään kuuluvat oleellisina osina erilaiset lelut sekä aktivointilelut kuten pallorata.

Ilman aktivointia kissa saattaa osoittaa turhautumista häiriökäyttäytymisellä, joka voi esiintyä esimerkiksi ihmisten käsiin tai jalkoihin hyökkäilynä.

Kissaa on myös tärkeää leikittää leluilla eikä esimerkiksi kädellä.


Palauduttuaan kissatalolle huomattiin pian, että Paiste on emonsa tavoin lähes sokea. Tämä seikka on myös osaltaan voinut vaikuttaa kissan käytökseen.


Sokea kissa pystyy elämään aivan yhtä täysipainoista elämää kuin muutkin kissat, ja on vain muutamia asioita, joita täytyy ottaa huomioon. Kissalle kannattaa puhua, kun sitä lähestyy, ja esimerkiksi hiekkalaatikon ja ruokakuppien paikkoja ei saa vaihdella. Lisäksi sokealla kissalla tulee olla esimerkiksi rapisevia leluja. Kiipeilypuussakin sokea kissa pystyy liikkumaan varsin ketterästi!


Paiste osoitti olevansa aivan yhtä ihana ja reipas kissa kuin se oli ollut pienenä pentunakin.

Ja niinpä jo parin viikon päästä ihana Paiste pääsi muuttamaan uuteen kotiin. Nykyisessä kodissa Paisteen erityistarpeet huomioidaan, sitä aktivoidaan leikeillä ja se saa elää turvallisesti huomion keskipisteenä.

Aurinko paistoi tämän täydellisen kissan elämään, ja vaikka sen yksi aisti on lähes olematon, siltä ei puutu enää mitään.

59 views0 comments

Recent Posts

See All