Rakas päiväkirja.
Taas on aika muuttaa.
Keväällä päätin lähteä Talolta katsomaan jotain nimeltä sijaiskoti. Asetuin sijaiskodissa paikkaan nimeltä Keittiö. Siellä oli kaikenlaisia kapistuksia jotka surisi ja pörisi. Ruokapalvelun hoiti vain yksi ainoa Ihminen ja se jopa tarjoili herkkutöhnää pitkällä lusikalla. Talolla kävin moisten tahnojen kimppuun aluksi raivolla sähisten ja muristen ja purren niin kovaa kuin leuoista lähti. Huomasin tosin aika pian että se maistui hyvältä eikä tarvinnut niitä tarjoilukeppejä purra jos söi oikein vikkelästi ja pysyi piilossa.
Jonkin aikaa asusteltuani kämpässäni alkoi sisään virrata Muiden hajuja ja huomasin oven pysyvän raollaan. Pari Muuta kävi kylässäkin mutta aika pian häädin ne pihalle.
Tulivat tunkeilemaan vaikken ollut kutsunut enkä vielä ollut valmis treffailuhommiin; ei tämä tyttö niin nopeasti lämpene.
Vaan yhtäkkiä kämppäni ovi avattiin ja maailma avartui! Pikkuhiljaa pääsin tekemään tiedusteluretkiä Keittiön ulkopuolelle omaan tahtiin ja siellähän oli kaikkea mukavaa, kuten sängynalunen jonka alla pötkötellä. Muiden kanssa en tullut toimeen, sähistiin vaan toisillemme.
Kesällä päätin että välillä voi ihan kädestä syödä tahnaa. Katsos kun kerran tarjolla oli tonnikalaa joka oli niin euforisen hyvää että vahingossa maistoin sitä suoraan kädestä. No, siitä ei sitten seurannut mitään pahaa joten päätin jatkaa sitä. Kesällä oli pakahduttavan kuuma joten päivällä ei jaksanut muuta kuin pötkötellä. Yöllä sen sijaan oli ihana loikkia sängyllä onkilelun perässä.
Ihmisen lähennellessä sähisin edelleen varmuuden vuoksi jotta tajuaa pysyä loitolla.
Mutta se vasta oli mahtavaa kun pääsin parvekkeelle! Sinne menin syöksymällä niin kovaa kuin tassuista lähti. Vaikka kröhöm, jos kiihdyttää liikaa tai tulee liian lujaa mutkiin niin joutuu sutimaan ja lähtee tassut alta. Niin siinä käy kun lattia on liukas ja jalassa paksut villasukat! Pikkuhiljaa aloin hidastamaan vauhtia ja menin aika läheltä Ihmistä ulos. Se oli kyllä sen arvoista! Parvekkeella oli siitäkin syystä mukavaa kun sielläkin oli ikkunat, eli en pudonnut vaikka miten olisin nojaillut tai torkahdellut. Aloin myös ihan ääneen pyytämään ulospääsyä. Mjau!
Alkusyksyyn mennessä Muut eivät minusta vieläkään perusta. Toinen sähisee ja toinen juoksee karkuun.
Kovasti haluaisin leikkiä mutta ei ole leikkikaveria.
Ihminen sanoo että Muut on niin vanhoja ja tapoihinsa kangistuneita ettei niitä leikki kiinnosta. Ihme muumioita. Sain myös kokeilla ”kissateeveetä”! Siinä oli hiiriä ja lintuja semmoisessa pienessä ikkunassa jonka Ihminen pystytti lattialle. Yritin katsoa sen taakse mutta ei siellä ollut mitään. Kokeilin myös tassulla, mutta silloin kaatui koko ikkuna. Hupsista.
No, mutta. Muiden takia päätin sitten alkaa etsiä uutta kämppää. Olisi kyllä kiva jos uudet Muut olisi nuorekkaita ja haluaisi leikkiä ja rymistellä minun kanssa. Myös kärsivällinen Ihminen on ehdoton vaatimus.
En vielä Ihmisiin luota eli kärsivällinen ja pitkäaikainen Ihmislemmikki on minun unelma.
