Olen nyt toiminut vapaaehtoisena Kissatalolla 3 vuotta. Elämäni parhaimpia päätöksiä oli pyrkiä sinne Aputassuksi!
Joskus olen saanut kuulla ulkopuolisilta kommentteja kuten ”eihän se ole kuin kisujen paijaamista ja kissanvessojen siivoamista”. No, onhan se sitäkin, mutta myös paljon, paljon muuta ja ihan kunnon työtä, välillä fyysisesti raskasta ja vielä useammin henkisesti kanttia kysyvää.
Itkunsekaisia hetkiä, kun kaikkia ei vain voi auttaa ja silloin paras ja armeliain päätös on päästää eläin kärsimyksistään. Sitä ennen on kuitenkin aina yritetty kaikki ajateltavissa olevat keinot auttaa. Joskus vain on se päätös tehtävä, esimerkiksi silloin kun mikään lääkitys ei enää auta, tai jos kissan kunto on niin huono, että se vaatii lääkitystä useamman kerran päivässä ja tätä varten arka kissa pitäisi haavilla ottaa kiinni joka kerta. Tämä olisi eläimelle niin kova stressi että olisi julmaa sitä jatkaa.
Tähän asiaan liittyen työssä joutuu myös oikaisemaan yleisiä vääriä käsityksiä yhä uudelleen:
Eläintä EI lopeteta heppoisin perustein eikä automaattisesti vain siksi, että se on ”villi”.
Emottomien pentujen ruisku- tai tuttipullosyöttämistä, painon kehityksen ja terveydentilan seuraamista.
Hersyvän hauskoja hetkiä leikki-ikäisten pentujen kiipeilypuuna toimimisesta :D
Lääkitsemistä, esimerkiksi korvapunkkien tai silmätulehdusten hoitamista, antibioottien tai kipulääkkeiden antamista, haavojen hoitoa jne.
Kilometrejä autossa kelissä kuin kelissä viemään tai hakemaan loukkuja joko jonkun kodittoman kulkurin turvaan saamiseksi tai jossain todetun kissapopulaation tyhjentämiseksi. Loukkujen tarkastusta aamuin illoin, elleivät ole jonkun ystävällisen auttajan pihapiirissä joka
niitä valvoo.
Loputtomia pyykkikasoja, valtavia tiskivuoria. Mattojen pesua, lattioiden luuttuamisia. Askeleita, määrättömästi askeleita, kyykkäämistä ja välillä kiipeämistä eli hyvää liikuntaa! On hienoa olla kakka-asiantuntija! Erilaisten vessatuotosten tulkitsemista; onko peruspökälettä, hiutale- vai laattakakkaa ja mitä kukin lajike tarkoittaa - pitääkö lääkitä vai riittääkö suolistoa hoitava ravintolisä? Näiden tunnistamisen oppimisesta voi jopa tuntea iloa ja ylpeyttä, usko pois :) Ihmiseen tottumattoman ”villikissan” lukemisen opettelua ja tarvittaessa hyökkäyksiltä suojautumista hitsarin hanskoin ja sääriään erilaisin virityksin suojaamalla. Onnellisia hetkiä, kun pelokas eläin ensimmäisen kerran pitkällisen kesytystyön jälkeen
nostaa viistokorvat pystyyn ja alkaa luottaa.
Yhdistyksen edustamista erilaisissa tilaisuuksissa, mukavaa yhdessä tekemistä ja hauskoja hetkiä samanhenkisten ihmisten kanssa! Jos tätä lukiessasi koit, että on enemmän ikäviä asioita kuin positiivisia, voit jättää haaveet aputassun hommista, koska tässä kuvailin vasta pienen, mutta realistisen osan löytöeläintalossa työskentelemisestä. Jos taas kiinnostuit, hakeudu ihmeessä vapaaehtoiseksi - se antaa ehdottomasti enemmän kuin ottaa <3 -Monica