Search

Miisan ja Morriksen elämänmuutos ulkoilevista maalaiskissoista urbaaneiksi sisäkissoiksi 9/2020

Se alkaa illalla, kun valot on sammutettu ja olemme käyneet nukkumaan. Kollikissamme Morris kuljeskelee levottomana häntä nykien huoneesta toiseen ja vikisee. Joskus se hyppää sänkyyn, maukaisee ja hyppää pois. Tämä toistuu uudelleen ja uudelleen, ellei makuuhuoneen ovea suljeta. Joskus lähden sen mukaan, että näytä nyt mistä kiikastaa, ja silloin se näyttääkin vain tyytyväiseltä saadessaan seuraa.


Yritämme ymmärtää Morrista, tajuamme kyllä, että sen elämänpiiristä puuttuu nyt vapaus tulla ja mennä, liikkua oman mielensä mukaan omilla teillään.

Kerrostalon rappukäytävän oven avaaminen saa sen valppaaksi, mutta päästyään pari kertaa tutustumaan rappuihin ja tasanteisiin, jotka eivät näytä johtavan minnekään, se ei enää edes yritä oven ulkopuolelle, tarkistaa vain onko tilanne sama kuin ennenkin. Pitäkää tunkkinne, näyttää sen hännän asento kertovan.


On kuitenkin löytynyt yksi tapa, joka Morrista helpottaa, parvekkeen oven jättäminen yöksi raolleen. Silloin se nukkuu koko yön parvekkeella lempituolillaan. Yön viileys ja kevyt tuulen henkäys parvekkeen lasitusten raoista rauhoittavat levottoman kulkijan.


Tyttökissamme Miisa on toista maata. Tätä huoletonta ja hyväntuulista pikku söpöliiniä ei näytä vaivaavan mikään. Jos sillä olisi intiaaninimi, se olisi ”Hän, joka kulkee häntä pystyssä”. Miisa otti heti alkuun omakseen entisen talomme parvella pidetyn villashaalin ja tästä peitteestä on tullut sen lämpöinen turvapaikka. Miisa nukkuu yönsä rauhallisesti vieressäni tuolilla omalla peitollaan. Usein se myös ”leipoo” peitettä, eikä meille ihan heti tulisi mieleen pestä, saati hävittää tällaista vanhaa aarretta.


Tätä kirjoittaessani on kulunut melkein puoli vuotta muutostamme Sipoon maaseudulta kerrostaloon Helsinkiin.

Muutto tuli ylipäätään mahdolliseksi vasta, kun vanhin kissamme Alma oli sairastunut peruuttamattomasti, saanut lempeän saattohoidon ja kuollut edellisenä syksynä. Alman sopeutumista kaupunkiin ei tarvinnut edes arvailla, sellaista mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut, kissa oli täysverinen reviirinvartija.


Alman kuoltua Morris oli ottanut reviirin vartioinnin hoitaakseen, mutta Morris partioi päivisin, koska jo siinä vaiheessa, kun kissasisarukset Miisa ja Morris tulivat meille, tiesimme jossain vaiheessa palaavamme kaupunkiin, ja pikkukissat opetettiin alusta alkaen puoliksi sisäkissoiksi. Ne saivat liikkua päivisin ulkona, mutta yöksi oli tultava sisälle. Usein Morris jäi alkuyöksi päivystämään ruokailuhuoneen pöydälle, mistä näkyvyys oli puoli reviiriä.

Kissat tottuivat itsestään selvästi järjestelyyn ja uskoakseni sillä oli iso merkitys sopeutumisessa uusiin kaupunkiympyröihin.

Kaupunkiasunnon valinnassa painoivat tietenkin myös kissojen tarpeet. Erityisen hienoa oli, kun löytyi asunto, jossa on kaksi lasitettua parveketta, toinen parveke aurinkoon ja toinen varjoon. Molemmat parvekkeet varustettiin jo ennen muuttoa helposti asetettavilla ja irrotettavilla verkoilla läpituuletusta varten. Lämpiminä kesäpäivinä olemme pitäneet molemmat parvekkeen ovet avoinna ja kissat hyödyntävät nämä aurinkoiset ja varjoisat puolet vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin me itse. Olenkin aina sanonut asuntoa vaihtaessamme, että se, mikä on hyvä kissoille, on hyvä myös meille!


Parvekkeen komistukseksi saimme kissojen raapima- ja kiipeilypuun Kissatalon käytöstä poistetusta oikeasta oksallisesta puusta, jonka kissamme ottivat välittömästi käyttöönsä. Hartaasti molemmat teroittelevat kynsiään kauniisti kuluneeseen puun pintaan ja Miisa notkeana tyttönä kiipeilee tähystyspaikoilleen puun yläoksille.



Nyt varustaudumme syksyyn ja talveen, jolloin parvekkeiden ovia ei voi pitää enää jatkuvasti auki. Syksyä ja tulevaa kevättä voimme kuitenkin hieman pidentää ottamalla parvekkeella käyttöön pienen terassilämmittimen, jonka pinta ei kuumene ja jossa on kaatumissuoja. Tässäkin tilanteessa järjestely tuo viihtyisyyttä yhtä lailla kissoille kuin meillekin.


Morriksen levottomuus on onneksi alkanut jo muutenkin tasaantua ja talven tullessa se ehkä huomaa, ettei ennenkään viihtynyt ulkona kylmässä.


- Tuula

19 views0 comments

Recent Posts

See All