Olen toiminut kissatalon aputassuna reilut puolitoista vuotta. Halusin lähteä mukaan toimintaan koska tunsin, että tällä tavalla voin tehdä hyvää ja merkityksellistä.
Olenhan koko työurani toiminut mainonnan ja markkinoinnin parissa eli varsin pinnallisella alalla. Aputassuna toimiminen on luonnollisesti harrastus, mutta samalla se on vastuullista työtä, koska jokaisella meistä aktiiveista on vastuu niin kissojen hyvinvoinnista kuin terveydestäkin. Työ on siivoamista, pyykinpesua, hiekkalaatikoiden ja muiden tarvikkeiden pesemistä ja desinfioimista, sekä kissojen lääkitsemistä, ruokintaa ja voinnin tarkkailua. Säännölliset viikoittaiset työvuorot mahdollistavat kissoihin syvällisemmän tutustumisen, jolloin myös mahdolliset muutokset käytöksessä tai olemuksessa on helpompi huomioida.
Vuoroa ei voi jättää väliin vain siksi, ettei jaksa tai huvita, kissat täytyy aina hoitaa ja ruokkia. Raskasta se on joskus henkisesti.
Välillä tulee vastaan rankkoja ja surullisia tapauksia, jotka vaikuttavat myös yöuneen. Mutta sitten on se toinen puoli, ne onnistumiset, kun kissa saa hyvän oman kodin, arka tai kaltoinkohdeltu kissa kehrää ensimmäistä kertaa tai sairas ja nälkiintynyt ressukka saadaan toipumaan hyvällä hoidolla, lääkityksellä ja ravitsevalla ruoalla.
Sydäntäni lähellä ovat erityisesti puolivillit ja arat yksilöt eli ne, jotka eivät varauksettomasti vie kaikkien sydäntä. Rakastan siis erityisesti haasteellisia kissoja. Aikuisiässä hankkimani ensimmäiset kolme kissaa ovat kaikki olleet puolivillejä, luontoon syntyneitä yksilöitä.
Ensimmäinen heistä, Jolle, luokiteltiin asiantuntijoiden (eläinlääkärit, silloisen asuinpaikkakuntani eläinsuojeluyhdistyksen edustajat) mukaan agressiiviseksi ja toivottomaksi tapaukseksi. Jolle oli kasvanut vapaudessa ja ilman ihmiskontaktia hieman liian pitkään eli oli n. 4-5 kuukauden ikäinen kun hänet loukutimme. Jolle sylki, sähisi ja kynsi kun häntä lähestyi ja yritti silittää. Hän oli kyllä periaatteessa heti sisäsiisti (kuten kissat kokemukseni mukaan yleensä aina ovat), mutta jonkin ajan kuluttua alkoi myös pissailu vääriin paikkoihin: sänkyihin, sohvalle, matoille.
Olen erittäin pitkäjänteinen ja -pinnainen ihminen enkä tunnetusti koskaan anna periksi. Silti eräänä lauantai-iltana, kun kissa ensin pissasi lastenhuoneen sänkyvaatteisiin ja sitten makuuhuoneen sänkyyn oli minunkin huumorini melko lopussa.
Päätin kuitenkin vieläkin yrittää; tilasin heti maanantaina Jollelle kastrointiajan eläinlääkäriltä. Halusin katsoa, miten sosiaalistaminen sen jälkeen onnistuisi. Ja niin vain oli, että kastroinnin jälkeen Jolle muuttui saman tien ja muutamassa viikossa hänestä kehkeytyi aikamoinen nalle ja sylikissa, joka ei enää koskaan kynsinyt tai purrut ketään.
Hän ei myöskään enää tehnyt tarpeitaan muualle kuin hiekkalaatikkoon. Jolle eli 16 vuotta perheemme rakastettuna, suvereenina johtajakissana, joka myöhemmin otti suojelukseensa myös aran ja pelokkaan Mikki-kissan.
Tällä hetkellä kissatalolla asustelee ihana Tikru, joka mielessäni muistuttaa Jollea, vaikka Tikru onkin kaunis kellanpunainen tyttökissa. Tikru tuli Tolkkisiin marraskuussa yhdessä kesyn Nipsu- kissan kanssa ja vietti ensimmäiset kuukaudet asuinhuoneensa korkealla hyllyllä. Sieltä käsin hän sylki, sähisi, murisi ja läpsi. Uskaliaimmat hoitajat silittivät kissaa hitsarinhanskoin tai pitkävartisella keppilelulla, suurin osa piti varmimpana olla lähestymättä ollenkaan.
Viikot vierivät ja tuntui, ettei minkäänlaista edistymistä saatu Tikrun sosiaalistamisessa. Kissatalolla ei kuitenkaan haluttu luovuttaa: Tikru steriloitiin helmikuun alussa ja siirrettiin uuteen, pienempään huoneeseen, jossa hänellä ei enää ollut mahdollisuutta kiivetä korkealle, pakoon hoitajia.
Aluksi silitimme Tikrua hammasharjalla nahkahansikas varmuuden vuoksi käden suojana kissan kyyröttäessä huoneen nurkassa.
Sitten uskalsimme vähitellen jättää pois hanskan. Ja sitä iloa ja riemua kun tuli se päivä, jolloin Tikru hyväksyi ihmisen käden, häntä sai hyväillä ja helliä ja kaiken lisäksi Tikru tuntui siitä myös nauttivan.
Nyt Tikru sosiaalistuu päivä päivältä yhä enemmän ja toivon, että hän pian löytää sen oman ihmisen, joka haluaa ottaa vastuun Tikrun kehittymisestä kesykissaksi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, aivan kuten meidän perheessämmekin rakastettiin Jollea.
- Kristina
Kommentare