Tuon kysymyksen olen muutaman kerran saanut Aputassuna toimiessani. Ennen kuin menen lähemmin siihen, kerron vähän omista kokemuksistani kissojen omistajana.
Meidän kodissamme on ollut yli 30 vuotta lemmikkejä laidasta laitaan, koirasta kesyrottiin, marsuista kaneihin ja pässeihin ja monia näistä samaan aikaan, mutta aina on ollut myös kissoja. Viimeisimmät kaksi kissaamme jouduimme vuoden välein päästämään sateenkaarisillalle 18 ja 16 vuoden iässä.
Suru oli suuri, niin kuin joka ikinen kerta on, kun rakkaasta lemmikistä joutuu luopumaan ja päätimme, että uusia lemmikkejä emme enää ota, koska se luopuminen sattuu aina niin paljon.
Ensimmäinen vuosi ikinä, jolloin meillä ei ollut kotona tassun tassua tuntui niin kovin tyhjältä, että päätimme kuitenkin vielä hankkia meille kissan. Ehdottomana kriteerinä oli, että annamme kodin kissalle joka tulee kovista oloista ja jolle voisimme antaa rakkautta ja turvaa sen loppuelämän ajan. Siispä menin käymään Tolkkisten Kissatalolla.
Silloin siellä oli muutamia populaatiotaustaisia eli luonnosta pelastettuja pentuja, eri-ikäisiä ja eri aikaan ja eri paikoista Kissatalolle tulleita. Kaksi veljestä veivät sydämeni täysin, olivat kovin arkoja molemmat. Eihän heitä voinut erottaa, joten varasin molemmat meille. Oli marraskuu 2017 ja luovutuspäiväksi sovittiin loppiainen 2018, jolloin kisut olisivat saaneet kaikki tarvittavat madotukset, rokotukset, sirutukset ja kastroinnit. Pari kuukautta kävin säännöllisesti Kissatalolla seurustelemassa pentujen kanssa ja voi sitä riemua, kun toinen, se vähän rohkeampi, uskalsi ensimmäisen kerran tulla onkilelun perässä jo melkein syliini!
Se arempi veli pysytteli aina kiipeilypuun ylimmällä tasolla, vetäytyi sähisten ja muristen pieneksi keräksi kun yritin lähestyä. Veljekset olivat arviolta 9 kk ikäisiä, kun viimein koitti se päivä, jolloin haimme heidät meille, loppuelämänsä kotiin.
Ja nyt tuohon otsikon kysymykseen eli voiko villikissasta tulla halinalle?
Meillä meni kotona muutama kuukausi, ennen kuin nämä kisut rohkaistuivat niin, että heitä pääsi silittämään ilman että pelkäsivät tai sähisivät. Se oli täysin erilaista, kuin jos olisimme ottaneet kesykissan.
Toinen heistä on nyt niin halinalle, että hänet voi nostaa syliin ja kanniskella jonkun aikaa. Toinen on vielä – ja ehkä luonteensakin puolesta aina – halinalle vain silloin, kun itse niin tahtoo. Nukkuu vieressä tai päällä, tykkää ja kehrää kun silittää, mutta syliin ei vieläkään saa nostaa. Vieraiden tullessa molemmat juoksevat piiloon eivätkä näyttäydy ennen kuin vieraat ovat poistuneet, edelleenkin, reilun vuoden meillä asuneina.
Olen itse ollut elokuusta 2018 yhtenä Kissatalon Aputassuna monien joukossa ja oppinut muutamassa kuukaudessa kissojen käsittelystä enemmän kuin mitä vuosikymmenten aiempi kokemus kotikissoistamme oli opettanut. Talolle tulee kissoja niin erilaisista taustoista. Nämä ”villit” ovat niitä haasteellisimpia, koska heillä ei ehkä ole koskaan ollut ihmiskontaktia ja sen vuoksi kesyttämiseen menee pitkän aikaa. Kunhan tottuvat ensin ihmisiin ja kosketuksiin Kissatalolla jonkun verran, niin kesyyntyminen nopeutuu jos pääsevät omaan kotiin, jossa heillä on se oma ihminen eikä hoitaja vaihdu hoitovuorosta toiseen.
Eli villikissasta halinalleksi voi olla täysin mahdollista – se vaatii vain todella vahvaa sitoutumista, aikaa ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä.
Ja sen oman tilan antamista kissalle, etenemistä kissan omaan tahtiin. Palkinto onkin sitten mitä mahtavin, kun kissa hyväksyy sinut!
- Monica
Comentarios