Uudenvuoden aattoillan hämärässä saavuimme Kissatalolle, jossa aamuvuorolainen oli juuri ottanut vastaan vuoden (toivottavasti) viimeiset kissat; kolme kesyä pentua ja villin emon. Viikonloppu oli muutenkin ollut hektinen, sillä sama aktiivi oli ollut poliisin mukana hoitamassa eläinsuojelukeikkaa. Meille jäi se verrattain rauhallinen osuus, eli iltavuoro. Kissatalo oli myös suljettu asiakkailta näin pyhäaattona, joten keskitimme kaiken aikamme ja energiamme kissoihin.
Tänä vuonna eläimiä on ollut talolla 276, mikä hämmästyttävää kyllä on sama luku kuin edellisenä vuonna. Pupuja sentään on ollut puolet vähemmän eli se yksi edellisvuoden kahteen verrattuna. Itselläni kävi kyllä jossain vaiheessa kevättä ja kesää mielessä, että ennätykset menevät varmasti ja valitetavasti rikki, niin paljon niitä asukkaita yhdessä vaiheessa oli. Onneksi olemme saaneet nähdä myös niitä onnellisia loppuja, kun kissa löytää joko takaisin omaan kotiin tai saa uuden perheen.
Myös aran kissan rohkaistuminen tai jopa villin pennun kesyyntyminen ovat olleet vuoden tähtihetkiä. Se hetki, kun saat ensimmäisenä silittää aiemmin pakoon säntäillyttä ja sähisevää kissaa... Ne hetket ovat usein monen aktiivin pitkän työn ja kärsivällisyyden tulos, mutta aina yhtä palkitsevia. Ihan ”tavallisetkin” kissat saattavat jäädä mieleen syystä tai toisesta; ne kaksi herrasmieskissaa, jotka olivat erottamattomat kaverukset; emo, joka otti kerta toisensa jälkeen uuden orpopentueen hoiviinsa (erityisesti sen kissan ilme viimeisen pentueen kohdalla ”Et oo ihminen tosissas, taasko...”); kissa, joka muistutti omaamme ruskeita sukkia myöten... Uudelta vuodelta toivon jokaiselle kissalle sille parasta kotia ja lupaan tehdä parhaani jokaisen asukkaan eteen. Kodikasta vuotta 2018!
Kati + co.
PS. ohessa muutama kuva vuoden verrelta
